Blogit ja uutiset

17.11.2022

Emilia Nordquist

Siivousta ja äänikirjoja

Rakastan äänikirjoja. Nykyään ei taida kulua päivääkään etten kuuntelisi äänikirjoja. Itseäni tämä edellinen lause huvittaa - sillä tämä todistaa todeksi sen ettei koskaan pitäisi sanoa ei koskaan. Alunperin olin visusti sitä mieltä että äänikirjoihin en koske koskaan!

Minun elämääni äänikirjat tulivat reilu pari vuotta sitten. Takana oli aika raskas jakso ja musiikin kuuntelu tuntui uuvuttavan entisestään. Mieli kaipasi lepoa ja annoin äänikirjoille mahdollisuuden. Se olikin sitten menoa kerralla. Tätä ennen olin ollut visusti sitä mieltä että äänikirjat ovat täysin huuhaata ja tuhoavat koko lukutaidon. Kuinka väärässä olinkaan.

Olen kasvanut kodissa jossa kirjahylly pursuili kirjoja. Uskoin visusti että lukeminen kannattaa aina.

Kun vihdoin annoin äänikirjoille mahdollisuuden suorastaan ahmin niitä. Elämänkerroista tuli se juttu. Edelleen kuuntelen mieluiten juuri elämänkertoja tai historiallisia teoksia. Väliin mahtuu joitain työssäoppimisen teoksia ja myös podcasteja. Musiikkia kuuntelen enää urheillessa jolloin se psyykkaa oikeaan fiilikseen.

Äänikirjat työn siivittäjänä

Kuuntelen äänikirjoja työn ohella ja olen huomannut saavuttavani ihan uudenlaisen flown, mieli lepää ja hommat sujuvat hymy huulilla. Olenpa saanut äänikirjoja kuunnellessa uusia ideoitakin ikään kuin alitajunta olisi kuunnellessa tehnyt töitä.

Olen aina rakastanut lukea. Lapsesta saakka. Lukemiseni jo ala-aste ikäisenä olivat vähemmän kevyestä päästä. Historiaa ja sotahistoriaa, erilaisia elämänkerrallisia teoksia. Nautin lukemisesta ja saatoin lukea yhdeltä istumalta koko kirjan. Nyt tuo sama maailma on tullut työpäiviini kuulokkeiden välityksellä.

Koska nautin tästä suuresti koen että se on mahdollisuuksien mukaan osa meidän työkulttuuria enkä kiellä sitä muiltakaan.

Tiedän että monessa alan yrityksessämme tämä on kiellettyä. Olen miettinyt syitä miksi se olisi kiellettyä meillä mutta suoraan sanottuna aikakautena jossa puhutaan työssä viihtymisestä ja työn joustavuudesta en keksi riittäviä perusteita. Päin vastoin, jokainen asia jolla työstä tulee mielyttävää ja viihtyisää vaikuttaa suoraan työn laatuun ja työsuhteen kestävyyteen. Työturvallisuuden näkökulmat ja asiakaspalvelulliset kulmat tulee ottaa huomioon mutta luotan meihin Minttiläisiin, kun yhdessä on sovittu speksit tekemiselle homma hoituu turvallisesti ja laadukkaasti. Ilo tekemisessä välittyy myös asiakkaalle. 

Äänikirjat rentouttavat

Me Naisten haastattelussa tutkija professori Minna Huotilainen kertoo että mieluisa ääni on sekä stressiä lievittävää että rentouttavaa. Allekirjoitan tämän itse ihan täysin. Omalla kohdallani olen huomannut että työn ja äänikirjojen kuuntelun yhdistäminen on tuonut sekä mielen rentoutuksen että antanut lisävirtaa työn jälkeiseen vapaa-aikaan. Myös työt sujuvat tehokkaammin ja hymy huulilla kun uppoudun sopivan teoksen jännään kohtaan. Muistan jo opiskeluajoilta miten sekä tehtaissa että raksoilla tuli vastaan kuulosuojaimien radiosta musiikkia kuuntelevia työntekijöitä. Kyse ei siis varmasti ole uudesta ilmiöstä tekniikka on vain jalostanut ideaa pidemmälle. 

Mieli ja keho kaipaavat myös lepoa melulta. Ihminen tarvitsee myös ihmissuhteita ja niiden läheisien ihmisten kanssa vietetty laatuaika on myös sitä rentoutumista ja latautumista. Joten muistetaanhan välillä vastapainoksi jättää ne kuulokkeet naulaan, jutella, kuunnella ja halata ihan oikeasti. Välillä tekee myös hyvää siellä lenkillä uppoutua luonnon omiin ääniin. Parasta!

Me Naisten jutun voit lukea täältä

Ps Jos haluat lukea lisää mun työpäivästä voit lukea Päivä Mintillä blogikirjoituksen!

tiskikoneen puhdistus

23.09.2020

Emilia Nordquist

Ammattilaisen siivousvinkit: tiskikoneen puhdistus

Jos joskus kuulet kiukkuista nurinaa siitä että, tiskikoneen pesutulos ei ole hyvää voi syynä olla puhdistuksen puute. Tiskikoneen puhdistus ei ole välttämättä kaikissa perheissä tavallista, mutta tiskikonekin tarvitsee ajoittain puhdistusta toimiakseen kunnolla. Sarjassamme "Ammattilaisen siivousvinkit" on tänään vuorossa tiskoneen puhdistus.

Pidä tiskikone toimivana säännöllisyydellä 

Tiskoneen puhdistus on toimivinta, kun siitä tulee hyvä tapa. Säännöllisyys on avain tiskarin toimintakunnossa pitämiseen. Likaisimmat astiat kannattaa puhdistaa kevyesti ennen koneeseen laittoa. Käytä astianpesukonetta säännöllisesti siten, että lika ei pääse kuivumaan astioihin tiukasti. Ota tavaksi tarkistaa missä kunnossa tiskikone on. Jos kone alkaa vaikuttaa likaiselta tai jopa haista on aika siirtyä astetta kovempiin otteisiin.

Tiskikoneen puhdistus kotikonstein

Jos tiskikone on oikeasti päässyt pahaan kuntoon, tiskikoneen puhdistus vaatii jo hieman tehokkaampia aineita ja hieman enemmän vaivaa.

  • Käy läpi pesukorit. Mikäli likaa on päässyt kertymään poista korit paikaltaan ja pese erikseen esim. suihkun alla käsitiskiaineella ja harjalla. Muista huuhdella huolella sillä käsitiskiaine vaahtoutuu tiskikoneessa ikävästi.
  • Avaa tiskikoneen suodatin. Suodatin löytyy tiskikoneen sisäpuolelta pohjasta. Käy läpi vastaavasti kuin pesukorit ja huuhtele. Aseta kaikki osat takaisin paikoilleen.
  • Käy läpi tiskikoneen tiivisteet esim mikrokuituliinalla. Mikrokuituliina ei vaadi välttämättä edes pesuainetta, vaan se poistaa likaa ja rasvaa ilmankin.
  • Annostele sitruunahappoa 2-3 rkl pesuainelokeroon ja käytä läpi normaali pesuohjelma joka pesee 60-65 Celsius-asteessa. Sitruunahappoa saa apteekista ja Sallisen sitruunahappoa useasta hyvin varustellusta kaupasta
  • Voit pyörittää vielä toisen pesuohjelman sitruunahapon jälkeen tyhjänä, jolloin viimeisetkin liat poistuvat

Halutessasi ekologisemman puhdistustavan kokeile sitruunahapon tilalla ruokasoodaa ja etikkaa. Annostele 2 dl etikkaa tiskikoneen pohjalle ja ylätasolle pieneen astiaan 1 dl ruokasoodaa. Puhtaita tiskaushetkiä!

p.s Kurkkaa myös vinkkimme kotisiivouksesta.

Jälki on asennekysymys - Mintti Siivous motto

14.07.2020

Emilia Nordquist

Jälki on asennekysymys

"Jälki on asennekysymys", on mottoni. Uskon vahvasti, että meidän alallamme tekijöiden tahtotila ratkaisee. Jos on asennoitunut tekemään hyvää jälkeä, niin vaikeisiinkin haasteisiin löytyy ratkaisu.

Lattianvahaushaaste

Kysyin kerran eräältä yritysasiakkaalta, olisiko lattian vahaus kenties paikallaan. Lattia oli jo päässyt hieman elämänmakuiseen kuntoon ja asiakas tokaisi kysymykseeni jotakuinkuin seuraavasti: "Kokeile ihmeessä, tosin ei tuosta lattiasta taida parempaa enää saada."

Minulle tokaisu kuulosti haasteelta. Ei asiakas toki sitä niin tarkoittanut, mutta minulla oli vahvasti olo, että pakkohan tuo lattia on paremmaksi saada. Itse asiassa minulla oli heti päässäni ajatus vahausaineesta, joka todennäköisesti tepsisi tähän tilanteeseen. Saatuani asiakkaalta luvan vahaukseen, kävin innokkaasti toimeen. Lattian vahaaminen oli muuttunut ikään kuin kunniankysymykseksi. Vahasin lattiaa ja toden totta, ero oli kieltämättä silminnähtävä. Tuli vieläpä todella hieno fiilis, kun asiakas totesi vahauksen jälkeen "lattiahan on kuin uusi!".

Jälki on asennekysymys

Otamme työmme tosissamme, joten haluamme varmistaa ylläpitävämme tiettyä standardilaatua. Kun asiakas voi aistia laadun poistuessamme koemme onnistumisen tunteita. Vaikka voisi ajatella että siivoaminen on yksinkertaista puuhaa, niin kokemuksella ja asenteella on paikkansa. Eritoten rutiinien ylläpitäminen vaatii mielestäni asennetta. Asennetta itseään, omaan työtään ja asiakasta kohtaan.

Uskomme, että jopa kokonaisen toimialan muuttaminen lähtee liikkeelle asenteesta. Haluamme vaatia itseltämme ja koko alalta enemmän. Siivoaminen on asiantuntijan työtä. Laadukas siivousjälki tuo mukanaan hyvän tuulen niin tekijälleen kuin asiakkaalle. Hyvä työnjälki vaatii joskus oivaltamista ja periksiantamattomuutta - toisaalta hyvin tehty pohja kantaa pitkälle. Ylläpitävä siivous on helpompaa, kun tilanne on saatu ensin haltuun.

Tahranpoisto rasvatahrat

20.10.2022

Emilia Nordquist

Tahranpoisto rasvatahrat

Lemppari paidassa rasvatahra, joka ei lähtenyt pesukoneessakaan. Nyt paita on käyttökelvoton ja menossa roskikseen. Kuulostaako tämä tutulta?

Älä heitä paitaa vielä pois vaan lukaise ensin meidän vinkit tahranpoistoon. Meidän työssä työvaatteet on välillä kovilla, tahroja syntyy ja sattuuhan sitä välillä vapaa-ajallakin niin että ruokaa laittaessa tai syödessä ruoka kulkee paidan kautta ja pilaa vaatteet.

Käytännön kokemuksia rasvatahrojen poistosta

Rasvatahra vaatteissa näyttää helposti epäsiistiltä ja vaatteet jää käyttämättä. Olemme kuitenkin monia tahroja poistaneet onnistuneesti Pirkka niksinäkin palkittulla tavalla. Niksissä neuvotaan sekoittamaan leivinjauheesta ja astianpesuaineesta tahnan joka rasvatahralle levitetään.

Koska me ollaan kiireisiä ja suoraviivaisia tyyppejä niin me oikaisimme niksiä sen verran että levitettiin astianpesuainetta suoraan tahralle ja kaadettiin
leivinjauhetta astianpesuaineen päälle. Tämä tahra hierotaan tahraan, tarpeen vaatiessa laajallekkin alueelle. Käsittelyn jälkeen vaate laitetaan vielä normaaliin pesuun pyykkikoneeseen. Tahranpoisto rasvatahrat - onnistuu!

Tahranpoisto rasvatahrat - vaikeatako?

Olemme modanneet hieman tätä tahranpoisto-ohjetta niin että käytämme väritöntä astianpesuainetta. Näin pesuaineen väriaine ei värjää vahingossa vaaleita vaatteita. Olemme kokeilleet tahranpoisto vinkkiä öljytahroille, tomaattiselle pastakastike tahroille ja epämääräisille tahroille jonka alkuperästä ei ole tarkkaa käsitystä. Meidän kokemuksen mukaan tämä on paras keino saada tuhoon tuomittuja vaatteita takaisin käyttökelpoiseksi ja
puhtaaksi!

Tässä vielä linkki Iltalehden vinkkiin.

p.s. Kurkkaa myös vinkkimme tiskikoneen puhdistukseen.

Päivä Mintillä

07.08.2020

Emilia Nordquist

Päivä Mintillä

Olen huomannut vastailevani yllättävän paljon tuttujen ja läheisten kysymyksiin työstäni. Siivousala onkin viime aikoina ollut otsikoissa hyvässä ja pahassa. Avataanpa vähän mitä me Mintillä teemme päivittäin pitääksemme paikat mintissä.

Aamun aloitus

Aamut alkavat yleensä meidän ravintola- ja toimitilasiivousten parissa. Minusta on aina ollut jotenkin hienoa olla liikkeellä ensimmäisten joukossa hiljalleen heräävässä kaupungissa. Kahvikuppi mukaan, kuulokkeet korville ja menoksi. Meillä ei ole kiellettyä kuunnella vaikkapa musiikkia kunhan se sopii työparille ja niin asiakas kuin työturvallisuus on huomioidu asianmukaisesti. Asiakkaan läsnäollessa huomioimme luonnollisesti hänet emmekä uppoudu omaan maailmaamme.

Ihan parasta työnteossa on se fiilis, kun kuuntelen mukaansa tempaavaa podcastia tai äänikirjaa ja kohteen siivous menee totaalisessa flow-tilassa. Siivous on parhaimmillaan kuin meditaatioharjoitus, jossa samalla tulee vielä hyötyliikuntaa. Äänikirjastostani löytyy useimmiten jokin elämänkerta, historiallinen teos tai työhön ja johtamiseen liittyvä kirja. Eniten pidän sellaisista podcasteista, joissa joku kertoo omaa tarinaansa ja miksi hänestä tuli juuri sellainen henkilö.

Päivän askareet

Päivä on useimmiten meidän kotisiivous- ja toimistoasiakkaiden aikaa. Kotisiivouksissa vierailemme erilaisissa kodeissa yksineläjistä lapsiperheisiin. Syitä ulkoistaa kotisiivous ammattilaiselle on monenlaisia. Kiireinen työ, opiskelu, lasten harrastukset tai esim. jokin sairaus perheessä kuten astma tai liikuntaelinsairaus voivat olla motivaattorina ammattilaisen puoleen kääntymisessä siivousasioissa. Nykyään elämä on usein niin hektistä ja tukiverkot saattavat olla kaukana, että moni haluaa myös pyhittää vapaa-ajan perheelle tai harrastuksille. Kotisiivouksen ostaminen on muuttunut arkiseksi. Tämä on minusta mahtavaa, ei siivouspalveluiden hyödyntäminen ole sen kummempi asia kuin esim. kampaajalla käynti.  Suurin osa elämästämme on arkea ja mahdollisimman toimiva arki on oikeastaan tosi ihanaa (kysy vaikka kotisiivousasiakkailtamme).

Omaan päivääni kuuluu usein myös asiakaskäyntejä, joilla tapaan sekä nykyisiä että tulevia asiakkaita. Asiakkaiden tapaaminen on työni suola. Työhöni kuuluu myös yrityksen pyörittämiseen ja työn sujuvuuden varmistamiseen liittyviä asioita, joita hoidan virka-aikana. Näitä arkisia askareita ovat esimerkiksi laskutus, kirjanpito meidän nettisivujen ja sosiaalisen median ylläpito. Yksi asia, josta pidän erityisesti on rekrytointi. On ihana päästä kohtaamaan ja jutustelemaan tulevaisuuden minttiläisten kanssa. 

Illan puuhastelut

Teemme siivousta niin arkisin kuin viikonloppuisin sekä aamuisin ja iltaisin. On itse asiassa varsin mahtavaa, että voimme antaa työntekijöiden itse vaikuttaa siihen milloin ihmiset haluavat työnsä tehdä. Iltavuorossa hoidetaan tyypillisesti vakituisten yritysasiakkaiden tiloissa isompia kertasiivouksia esimerkkinä lattioiden vahaus. Joskus kotisiivouksien asiakastapaamiset ajoittuvat iltaan ja silloin usein suunnitellaan siivouskokonaisuutta uuden asiakkaan kotiin. Työpäivät ovat yllättävänkin vaihtelevia, vaikka joku muuta saattaisi olettaa. Parasta siivoamisessa on kuitenkin se tunne, kun tuntee tekevänsä omilla käsillään jotain muille merkityksellistä työtä. Päivä Mintillä antaa minulle sen.

Siivousalan työtä tarjolla

26.06.2020

Emilia Nordquist

Tarjolla erilaista siivousalan työtä

Haluamme muuttaa maailmaa

Mintti syntyi alunperin ajatuksesta: ”Jos saisin päättää, tekisin tämän toisin". Halusin tuulettaa siivousalan ajatuksia ja käsitteitä. Mintillä tärkeintä on asenne. Asenne työtä ja asenne toisia kohtaan. Me haluamme, että meillä viihdytään ja olemme valmiita laittamaan kaiken likoon sen edestä. Keskinäinen tunnelmamme heijastuu tekemiseen ja sitä kautta asiakkaisiin, siksi se on niin tärkeää.

Työyhteisössämme saat ottaa vastuuta omasta työstäsi, ideoida ja kehittää sekä työtapoja että toimintatapojamme. Emme ole hierarkisia, vaan yhteisö, joka puhaltaa yhteen hiileen. Kaikesta saa ja voi puhua. Omasta mielestäni parhainta tässä työssä on asiakkaat ja työn liikkuvuus.

Tässä työpaikassa et kangistu läppärin äärelle, vaan saat runsaasti hyötyliikuntaa samalla tienaten. Asiakkaiden kohtaaminen on kuitenkin työn suola. Tänä päivänä asiakkaat osaavat todella arvostaa lisääntynyttä vapaa-aikaansa palveluidemme ansioista. On erittäin motivoivaa tehdä työtä, jota asiakkaat arvostavat.

Siivousalan työtä tarjolla

Kaipaamme lisää ihmisiä, jotka haluavat muuttaa kanssamme maailmaa. Mintillä luotetaan ihmisiin ja annetaan vastuuta. Pääset vastaamaan itsenäisesti yritys- ja kotiasiakkaidemme tilojen puhtaanapidosta. Toisaalta autamme ja tuemme sinua vahvasti, jotta sinulla on mahdollisuus loistaa työssäsi. Jokainen minttiläinen perehdytetään huolella sekä työhön että työyhteisöön.

Jokainen minttiläinenhän on tavallaan kävelevä käyntikorttimme, joten satsaamme kaikkemme viihtymiseesi. Uskomme, että vain työntekijöihin panostamalla voimme menestyä. Loistava asiakaskokemus kumpuaa ihmisistä, jotka ovat motivoituneita.

Kaikenlainen toiminnan kehittäminen on sydäntämme lähellä ja siksi pääset halutessasi muotoilemaan toimintaamme niin paljon kuin haluat. Se ei ole suinkaan pakollista, mutta meillä siihen kannustetaan ja tätä aktiviisuutta arvostetaan. Tällä hetkellä kaipaamme vahvistusta erityisesti iltaan painottuvaan työhön, mutta muitakin paikkoja on avoinna.

Jos kiinnostuit, laita hakemus sisään!

Jos moderni, kasvuhakuinen ja kehityshaluinen yritys kiehtoo mieltäsi, ole yhteydessä meihin! Siivousalan työtä olisi tarjolla ja otamme mielellämme vastaan avoimia hakemuksia. Tärkeintä ei ole laaja työkokemus, vaan oikea asenne ja halu olla mukana modernissa ja eteenpäinmenevässä työyhteisössä. Laita siis rohkeasti lyhyt kuvaus itsestäsi ja kerro miksi sinä haluaisit työskennellä Mintillä. Kerro myös miten usein ja miten paljon haluat työskennellä. Etsimme sekä koko-, että osapäiväisiä työntekijöitä joukkoomme.

Mukavaa & raikasta kesää kaikille!

p.s. Voita jättää hakemuksen vapaamuotoisena sähköpostitse osoitteeseen hello@minttisiivous.fi :)

18.09.2022

Emilia Nordquist

Siivoustyön huojentava konkreettisuus

Aloittaessani urani toimistosiivoojana reilu vuosi sitten minulla oli selkeä tavoite: halusin tehdä jotain hyödyllistä ja konkreettista. Aiemmin olin tietoisesti pakoillut fyysistä todellisuutta ja keskittynyt puhelintyöhön, jossa ihmisen tarvitsee antaa ainoastaan äänensä. Kesällä 2021 tunsin tulleeni murroskohtaan. Oli minun aikani laittaa koko ruumiini likoon ja sukeltaa esineiden todellisuuteen.

Siivoustyö on vastapainoa ajattelutyölle

Ensimmäisistä työpäivistä lähtien päällimmäinen tunteeni liittyen siivouksen konkreettisuuteen on ollut helpotus. Minusta on helpottavaa, että voin ansaita elantoni lajittelemalla tiskejä, pyyhkimällä pölyjä ja pintoja, moppaamalla ja imuroimalla. Ennen siivoustyön aloittamista elin vuosia siinä harhaluulossa, että voisin sivuuttaa elämän konkreettisuuden ja että minun olisi myös välttämätöntä tehdä näin, koska minusta ei ole käytännön työhön. Siivoustyö on auttanut minua vihdoinkin tekemään sovinnon konkretian kanssa, ja siten se on kiinnittänyt minut aiempaa tiiviimmin ympäröivään maailmaan.

Ihminen hahmottaa elämäänsä aina suhteessa paikkaan. Jokainen uusi päivä, haaste tai työtehtävä on ikään kuin reitti, jonka läpi ihminen kulkee. Mutta mikäli ihmisen taittama matka on pelkästään abstrakti, eteneminen saattaa muuttua vaikeaselkoiseksi ja epämääräiseksi. Tämä on mielestäni eräs näyttöpäätetyön suurimmista haasteista.


Siivoustyö ylläpitää fyysistä kuntoa

Siivoustyössä edellä mainittua ongelmaa ei ole. Henkisesti kuljettavan matkan rinnalla on aina myös konkreettinen reitti, joka auttaa hahmottamaan määränpään ja oman aseman suhteessa siihen. Konkreettinen ja fyysinen tekeminen kumoaa etäisyyttä työntekijän ja työn väliltä, helpottaa työhön uppoutumista. Toisin kuin monessa muussa työssä, siivouksessa edessä oleva haaste on silmin nähtävä ja käsin kosketeltava. Tästä syystä haasteeseen on helpompi vastata, ja siitä selviytymisen jälkeen olo on puhdas ja onnellinen.

Loputtomaan analysointiin ja pohtimiseen taipuvaisena ihmisenä olen löytänyt siivoustyöstä portin fyysiseen todellisuuteen. Minun on helppo lähteä töihin tietäessäni konkreettisesti, mitä minulla on vastassa.

Ammattilaisen kotisiivousvinkit

27.07.2020

Emilia Nordquist

Ammattilaisen kotisiivousvinkit

Kodin puhtaanapito on joskus rankkaa puuhaa. Onneksi siitä on mahdollista tehdä miellyttävämpää muutamalla kikalla. Lue uusimmasta blogikirjoituksestamme ammattilaisen kotisiivousvinkit.

Tee siivoussuunnitelma

Ei ole vahinko, että ammattilaisen tekemä siivous perustuu siivoussuunnitelmaan. Jokainen koti on erilainen, joten suunnitelmakin on aina räätälöity tarkasti kulloistenkin tarpeiden mukaisesti. Mikäli siivoussuunnitelman kirjoittaminen kotikäyttöön tuntuu hieman turhalta, niin mieti asiaa eräänlaisenä välietappina matkalla järjestelmällisempään puhtauteen. Suunnitelman teko yhdessä perheen kanssa on myös mitä mainioin tapa sitouttaa muita perheenjäseni kodin askareiden pariin.

Siivoussuunnitelmassa kannattaa listata toistuvat siivoustehtävät ja jakaa ne perheenjäsenten kesken parhaaksi katsomallanne tavalla. Siivoustehtävien järjestyksellä on myös väliä. Mikäli mahdollista, niin sopikaa suoraan minä päivänä on esimerkiksi pölyjen pyyhinnän vuoro ja kuinka usein tampataan matot. Siivoussuunnitelman tarkoitus on selkeyttää asiat ja tehdä niistä järjestelmällistä rutiinia. Rutiininomaisesti toimimalla minimoit "siivousvelan" syntymisen. Et enää kohtaa musertavalta tuntuvaa megasiivoustalkoiden tarvetta.

Myös kotisiivous on välineurheilua

Riippumatta kuinka syväpuhdasta lopputulosta haet, on sillä merkitystä millaisilla välineillä siivoat. Varaa eri tiloihin ja tarpeisiin omat siivousliina. Jos mahdollista, käytä vaikka eri värisiä liinoja, niin tunnistat ne helpommin. Mikrokuituiset siivousliina ja -mopit ovat tehokkaimpia eivätk välttämättä tarvitse edes pesuaineta tuekseen. Siivoa ylhäältä alaspäin ja puhtaasta likaisempaan päin. Esimerkiksi kaapin päällä on usein pölyä runsaasti, aloita sieltä. Siivoa erilaiset kohteet eri määräajoin. Esimerkiksi lattian pesu ja imurointi kannattaa tehdä joka viikko, mutta kylpyhuoneen kaakeleille riittää harvempi väli (esim. 4-6 kertaa vuodessa).

Yleisiä vinkkejä siivoamiseen

Kotona on yllättävän paljon erilaisia siivouksen kohteita, tässä vinkkejä muutamiin yleisimpiin:

  • Asennoidu oikein. Siivoaminen suunnitelmallisesti, säännöllisesti ja muiden perheenjäsenten kanssa voi muodostua mukavaksikin perherutiniksi.
  • Käytä vain puhtaita välineitä. Itsestäänselvää, mutta kuinka usein esimerkiksi keittiön likapesäke nimeltä tiskirätti vaihtuu?
  • Vältä märkäpyyhintää. Pyyhi esimeriksi parketti tai laminaattilattiat nihkeällä (ei liikaa vettä, että lattia ei mene pilalle)
  • Tuuleta tamppaamisen sijasta. Matot kannattaa yleensä tamppaamisen sijasta imuroida ja tuulettaa. Kesällä kannattaa (matoista riippuen) käydä mattopyykillä. Hyödynnä mattojen ja teksitiilien imuroinnissa imurin erilaisia suulakkeita.
  • Tavarat heti paikoilleen. Varsinkin lapsiperheessä tämä on vaikeaa, mutta asunnon "räjähtäminen" luo voimattomuuden tunnetta. Yritä pitää asunto melko siistinä koko ajan.
  • Siivouksesta voi tehdä hauskaa. Laita kuulokkeet korville ja kuuntele lempi podcastia, äänikirjaa tai musiikkia. Kun siivoatte porukalla sopikaa siivouksen lopuksi joku yhteinen mukava palkinto vaikka leffailta tai herkku hetki!

Ammattilaisen kotisiivousvinkit palveluna

Jos aikasi tuntuu rajalliselta tai et oikein tiedä mistä aloittaa, mieti kokeilisitko ammattilaisen käyttöä apuna? Ammattilainen kartoittaa kotisi tilanteen ja oikeaoppinen siivoussuunnitelma syntyy rutiinilla. Huomaa myös, että ammattilaisen voi ottaa helpottamaan siivouskuormaa esimerkiksi vain kerran tai pari kuukaudessa.

Kotisiivouspalvelun käyttämisessä on muutamia etuja kuten esimerkiksi se, että ennen siivousta tapahtuva irtotavaroiden kerääminen ennen ammattilaisen käyntiä muuttuu kodissa nopeasti säännölliseksi rutiiniksi. Kotisiivous on lopulta melko edullista, kun hyödynnät kotitalousvähennyksen verotuksessasi.

Reippaita kotisiivoushetkiä!

p.s. Mikäli haluat vielä lisää vinkkejä, kurkkaa Marttojen artikkeli aiheesta.

Uusi siivousyritys on syntynyt: Mintti Siivous

29.05.2020

Emilia Nordquist

Uusi siivousyritys on syntynyt!

On ollut mahtavaa huomata, että viime aikoina siivousalan arvostus on noussut. Maailman tapahtumat ovat myös herättäneet monet huomaamaan kuinka hyvä hygieniataso meillä on Suomessa. Se on kivijalka, jonka päälle esimerkiksi laadukas terveydenhuolto rakentuu. Hygienian rakentaminen ja ylläpito vaatii siivousalan ammattilaisia. Miksi taas yksi uusi siivousyritys?

Siivousala on asiantuntija-ala

Kun mietit siivoustyötä tekevää, et välttämättä ajattele mielessäsi asiantuntijatehtävässä toimivaa henkilöä. Asiantuntijuus yhdistetään helpommin insinööritieteisiin tai vaikkapa teknologia-alaan. Hygienian luominen ja ylläpito perustuu kuitenkin ammattitaitoon siinä missä mikä tahansa muukin ala. Haluamme työllistää ihmisiä, jotka tuntevat ylpeyttä ja halua kehittyä paremmiksi ammatissaan. Tiesitkö, että siivoaminen on kehollesi terveellisempää kuin toimistotuolilla istuminen?

Mintti haluaa toimia vastuullisesti

Uskon vahvasti, että ekologisemmat valinnat ovat tulleet jäädäkseen. Ekologisuus on ”uusi normaali”. Olen itse henkeen ja vereen ulkoilmaihminen. Luonto ja etenkin saaristo ovat minulle tosi tärkeitä vapaa-ajalla. Lapsuudesta asti kaikki kesät ovat kuluneet keskellä saaristomme monimuotoista luontoa. Vuosien saatossa on ollut surullista huomata miten niin kalakannat kuin lintukannat ovat vähentyneet ja esimerkki sinilevä rehevöitymisen seurauksena on joka kesäinen ongelma.

Siksi Mintti Siivous Oy käyttää mahdollisimman biohajoavia tuotteita toimituksissaan ja pyrkii aina suosimaan “vihreitä valintoja” mahdollisuuksien mukaan. Haluan positiivisessa hengessä haastaa koko toimialaa kiinnittämään huomioita vastuullisuuteen. Oikeanlaiset aineet ovat turvallisempia, ekologisempia ja sopivat paremmin esimerkiksi allergiasta kärsiville. Haluan jättää jälkipolville puhtaamman ja ekologisemman perinnön. Tilojen kaikki asukit, niin lapset, aikuiset kuin lemmikitkin, kiittävät!

Uusi siivousyritys tarjoaa sinulle

Haluamme tarjota sinun kodillesi tai työtiloillesi turvallisuutta, ekologista puhtautta ja sinulle lisää aikaa. Yksi asiakkaistamme totesi, että hän on kollegoidensa kanssa alkanut siistimään toimiston jälkiä tehokkaammin, koska puhtaista työtiloista on nautittu niin paljon käyntimme jälkeen. Ja tässä minusta piilee asian ydin – puhtaat ja siistit tilat ympärillä inspiroivat niin kotona kuin työssä. Puhtaissa tiloissa työskentelystä tulee tehokkaampaa. Siisti koti antaa mahdollisuuden käyttää arvokas vapaa-aika, vaikkapa harrastuksiin.

Me haluamme antaa sinulle tähän mahdollisuuden.