Ikkunoiden pesu

Ikkunoiden pesu palveluna

Ilmassa leijaileva katu- ja siitepöly muuttaa ikkunat ajan myötä sameiksi ja epäsiistin näköiseksi. Ikkunoiden pesu onkin askare, joka kannattaa suorittaa minimissään kerran vuodessa. Varsinkin keväällä valon lisääntyessä huomio alkaa helpommin kiinnittymään ikkunoihin, jos niitä ei ole hetkeen puhdistettu kunnolla. Nykyisin myös rakennetaan taloja, joissa on usein varsin paljon ikkunapinta-alaa, mikä korostaa säännöllisen ikkunoiden pesun tarvetta.

Mikäli ikkunoiden pesu tuntuu työläältä, voimme hoitaa askareen puolestasi. Halutessasi saat sen meiltä palveluna esimerkiksi kerran vuodessa keväisin. Kun kaipaat kunnon ikkunoiden pesua, ole yhteydessä meihin, niin räätälöimme tarpeisiisi sopivan palvelun. Toimimme joustavasti ja järjestämme tarvittaessa nopeallakin varoitusajalle kotiisi tai toimitiloihisi ikkunoiden pesun.

Ikkunoiden pesuun voi sisältyä esimerkiksi:

  • Ikkunalasien pesu
  • Ikkunankarmien pesu
  • Avattavien ikkunoiden välien puhdistus
  • Sälekaihtimien puhdistus
  • Parvekelasit

Ikkunoiden pesun lisäksi suoritamme myös erilaisia sisälasien pesuja. Erityisesti toimitiloissa suosiotaan ovat nostaneet erilaiset lasiset väliseinät ja tilanjakajat. Sisälasien pesu voi olla osa toimistosiivousta tai se voidaan toteuttaa erillisenä lisäpalveluna. Puhtaat sisätilojen lasit antavat raikkaan ja valoisan tunteen kaikille toimiston asukeille ja vierailijoille.

Laitetaanko ikkunat minttiin?

Pyydä tarjous!

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Muuttosiivous

Ulkoistamalla muuttosiivouksen ammattilaiselle helpotat, jo valmiiksi stressaavaa ja aikaavievää muuttoa ja varmistat, että siivous sekä uudessa että vanhassa kodissa on tehty hyvin.

Kotisiivous

On monia hyviä syitä tilata kotisiivous! Ulkoistamalla kotisi siivouksen ammattilaiselle saat lisää aikaa itsellesi ja perheellesi tai muuten vain helpotat arkeasi. Kotisiivouksen voi myös tilata esimerkiksi iäkkään läheisen arjen tueksi.

Desinfiointipesu

Desinfiointipesu on lisäpalvelu, jonka tarjoamme koti- ja toimitilasiivousten yhteydessä. Desinfiointipesun aikana käymme, puhtaat jo siivotut pinnat läpi desinfioivalla pesuaineella.

Lattiavahaukset

Säännöllinen lattioiden vahaus pidentää lattioiden ikää ja vahauksen avulla voidaan saavuttaa huonokuntoiseenkin lattiaan uusi raikas ilme.